Köyhän on nimittäin kai viimein pakko nöyrtyä ja luopua autosta. Akku on mäsänä ja pakoputkessa tai jossain pohjassa on reikä tai reikiä, ajokäynti on ollut jo pidempään aika äänekästä räminää. Auto ei lähde käyntiin kuin varavirralla, jota minulla ei ole - akun lataus "täyteen" ei auttanut mitään. Korjauksiin ja lisäosiin menisi merkkikorjaamossa arviolta 300-600 euroa. Lisäksi sekä kesä- että talvirenkaat olisi uusittava eli ne vetelevät viimeisiään. Molemmat maksaisivat asennuksineen noin 600 euroa eli vuoden sisään joutuisin ostamaan renkaita yhteensä 1200 eurolla tai kai niitä halvemmallakin saa, mutta ei paljon. Minulla ei kuitenkaan ole autoon oikeastaan varaa. Velkoja on kertynyt vuosien varrella paljon, koska palkka ei ole riittänyt elämän menoihin. Suurimpina rasitteina ovat olleet putki- ja viemäremontti, joista jäi verovähennyksienkin jälkeen useita tuhansia euroja velkaa. Samoin autosta on tullut käytännössä koko ajan lisää velkaa 1000-2000 euroa vuodessa, riippuen siitä, onko sitä pitänyt korjata ja ostaa renkaita. Asuntolainan määrä kasvoi aikanaan avioeron myötä ja sähkölämmitteisen omakotitalon kulut ovat merkittäviä - sähkölaskut talvikaudella ovat todella suolaisia, eikä tontin vuokra, vesilaskut ja muu talon huolto ole ilmaista. Ruoka maksaa järkyttävän paljon ja en ole niin viitseliäs koskaan ollut, että juoksisin halpojen tai edullisten raaka-aineiden perässä - tärkeintä on ollut, että löytyy jokaiselle kelpaavaa safkaa. Eläminen maksaa toki muutenkin, aina on jotain kuluja, kun on kaksi aikuista ja kolme lasta sekä kaksi kissaa saman katon alla. Sen lisäksi haluan huolehtia tyttäreni elatusmaksuista niin täysimääräisesti ja hyvin kuin mahdollista laihempien vuosien jälkeen, eikä se todellakaan ole mennyt hukkaan, koska olen siten pystynyt tukemaan tyttäreni elämistä merkittävästi, hänkin kun asuu pienipalkkaisen yksinhuoltajaäitinsä kanssa.
Eläminen on siis koko ajan plus-miinus-nolla -tyyppistä ja kaikki ylimääräinen kulu kasvattaa velkaa, josta lisäksi entisestä joutuu maksamaan korkoa, joka entisestään kasvattaa velkaa. Jossain vaiheessa yhdistelin eri kulutusluottojakin, mutta niiden pois maksaminen on hidasta, minkä lisäksi luottokorttikin vinkuu jatkuvasti miinuksella. Näin ollen taloudelliset tekijät on otettava huomioon, kun mietin, tarvitsenko todellakin autoa vai pärjäänkö ilman.
Tiettyjä auton kustannuksia ei voi välttää. Liikennevakuutus on 215,83 euroa vuodessa. Loistokasko on 507,44 euroa vuodessa. Bensaan menee arviolta 50-100 euroa kuukaudessa eli keskimäärin 900 euroa vuodessa, vaikka en kävisi edes missään kauempana matkailemassa. Viime vuonna auton korjauksiin niin, että se saatiin läpi katsastuksesta meni 670 euroa, edellisenä vuonna osien vaihtotarpeiden vuoksi 1500 euroa. Todennäköistä on, että korjausten määrä ei ainakaan vähene vaan kasvaa, koska autolla on menossa jo 15:s käyttövuosi.
Autoa ei näköjään saa myydyksi edes firmoille, jotka ostavat rikkoutuneita tai korjausta vaativia autoja, koska autollani ei ole heidän arvionsa mukaansa "käypää arvoa", kuten yhden firman arvio kuului. Toiselta sain hienosti muotoillun arvion: "Kiitos mielenkiinnosta ostotarjousta ja yritystämme kohtaan. Valitettavasti ajoneuvon ominaisuudet huomioiden sen logistiset ja käsittelykulut nousisivat hyvin lähelle kohteen myyntiarvoa huutokaupassamme, joten emme pysty tekemään tällä kertaa rahallista tarjousta." Suurin arvo autolla on itse asiassa romutustodistus, josta saattaa joissain tapauksissa saada jopa 1500 euroa hyvitystä, jos menee autokauppaan ostamaan uuden auton. Siis uuden, vähäpäästöisen auton, joka maksaa tietysti taas sen viistoista donaa tai enemmän.
Yksi syy, miksi minua ahdistaa, on mukavuudenhalu. On ollut kätevää ja nopeaa mennä autolla töihin. Sateessa ja räntäkelissä ja sohjossa tarpominen tai pyöräily ei kuulosta houkuttelevalta vaan kidutukselta (vaikka työmatkani ei ole kuin 3,3 km, mutta loppuosuus sairaalanmäelle toki yhtä nousua), minkä lisäksi pitää hommata sade- ja vaihtovaatteita jatkoa ajatellen. Auto ei ole kuitenkaan töissä missään nimessä pakollinen - nykyisillä kollegoillani on kaikilla autot ja tarvittaessa soten autojakin lienee mahdollista käyttää ajokeikkoihin, jotka ovat vähenemään päin uuden sairaalan valmistumisen myötä. Ahdistaa kuitenkin alkaa järjestelemään töissä sitä, kuka niitä ajokeikkoja tekee ja miten, kun itsenäisesti en voi välttämättä joka paikkaan liikkua ja ne ovat olleet pääasiassa minun vastuullani koko 16:n vuoden työrupeamani ajan. Lisäksi isossa marketissa käynti ei houkuttele kovin usein ja on ollut kiva ostaa kertarysäyksellä peräkontillinen ruokaa Prismasta sen sijaan, että keskustan marketeissa pitäisi käydä ostamassa lapsille kelpaavaa erikoismaitoa tai kasvisruokatarvikkeita jatkuvasti. Ja vielä kävellen tai polkupyörällä. Toisaalta olen pitkään ollut sitä mieltä, että meillä on aivan loistava lähikauppa, josta saa kaiken, mitä ihminen ravinnokseen tarvitsee.
Toinen syy, miksi minua ahdistaa on tyttäreni käynnit, koska en voi enää käydä hakemassa häntä meille - tai toki voin tulla vastaan, pyöräillä, mutta en kuskata. Toivon, että hän ymmärtää tilanteeni ja tulee silti käymään pyörällä tai muuten, tai sitten koitan ehdottaa meillä käynnin lisäksi joskus jotain muita tapaamismuotoja, vaikkapa kaupungilla syömässä käyntiä, jos nyt auton luopumisen jälkeen raskii sitäkin paremmin. Ehkäpä asia järjestyy, onhan tyttäreni kuitenkin jo iso tyttö ja hänellä alkaa olla oma päätäntävalta menoistaan ja kykyä liikkua sen mukaan.
Kolmas syy, miksi minua ahdistaa, ovat vanhempani, koska tiedän, että varsinkin isäni on toivonut minun ottavan lähivuosina vastuuta heidän kesäkodistaan Leinolasta. Se on myös minun rakas lapsuuden kesänviettopaikka ja mukava paikka myös lasteni mielestä. Vastuunottaminen paikasta, jonne on hankala siirtyä, on tietysti aika vaikea ajatus, kun nytkään ei tule siellä paljon käytyä. Lisäksi vastuunottaminen tarkoittaa myös kuluja - ei se mökki siellä ilman hoitamista ja rahanmenoa loputtomiin pystyssä itsekseen pysy. En tiedä, tuotanko siis miten suuren pettymyksen tällä autottomuudella, mutta pettymys se varmasti on. Tiedän kyllä tyyppejä, jotka käyvät mökillä ja hoitavat sitä Vuolijoella, vaikka heillä ei ole autoa tai ajokorttiakaan ilmeisesti, mutta pääseehän sitä, jos haluaa. Autoja voi tarvittaessa myös vuokrata tai kohtuullisen hintaista ajaa taksilla, jos jää kohteeseen vaikkapa viikoksi. Eikä tämä välttämättä ole koko loppuelämän tilanne; Jos rahatilanne mystisesti joskus tulevaisuudessa paranee merkittävästi ja auton hankkiminen tuntuu erittäin tarpeelliselta tai välttämättömältä, niin pitää sitten harkita uudestaan.
Neljäs syy, miksi minua ahdistaa, on muutos. Se ahdistaa minua aina, olipa pieni tai iso asia ja tämä tuntuu nyt jotenkin todella isolta. Vaikka kun istun tässä koneeni ääressä, niin joudun toteamaan, että ei se nyt kuitenkaan ole, aivan niin iso, kuin ajattelen. Sitäpaitsi, moni ihminen olisi onnellinen, jos voisi miettiä näin pieniä "murheita", kun niitä voivat olla vaikkapa vakava sairastuminen tai kuolema. Kuulin vasta suru-uutisen sukulaiseni perhepiiristä ja onhan se hirveätä, että nuorten lasten isä kuolee ennen aikojaan minun ikäisenäni. Minulle joku tämmöinen autokriisi voi olla jopa hyväksi; se tulee helpottamaan vuosien varrella taloudellista tilannettani ja pakottaa minut liikkumaan, joka tekee hyvää läskistyvälle 46-vuotiaan miehen ruholleni.
Hyvästi Nissan ja jos en saa sinua mihinkään myytyä, kuten oletan, saat viimeisen matkasi Kuusakoskelle kierrätykseen.
