Vapaus, velvollisuudet, vastuu

Joulun lähestyessä on ainakin itselleni tullut perinteeksi toivottaa "rauhallista joulua" lähes kaikille, joille nyt jotain toivotan. Hössötys ja hässäkkä kuuluvat jollain tasolla aina jouluun, mutta toistaiseksi on ollut rauhallinen jouluun lähestyminen. Tänään, aatonaattona, kävin ensimmäistä lahjaa katselemassa, enkä ottanut siitäkään hirveästi stressiä. Joulusiivouksiin en ole panostanut, peruskodinhoito on riittänyt. Kuusen kannoin sisälle, kun käskettiin, mutta sekin tuotiin pihalle kuin tarjottimelle. On tämä helppoa. Toistaiseksi ei ole paineita ja paniikkia mistään, ei edes uudesta vuodesta, vaikka velkoja on joka suuntaan (remontti, auto, talo, luottokortti). Vähänhän se tietysti rajoittaa, ettei ole varaa suunnitella yhtään mitään ylimääräistä tulevaisuuden varalle, mutta niinhän minä elänkin, päivä kerrallaan. Jotain ensi viikon tai sitä seuraavan juttuja joutuu välillä miettimään, mutta sen jälkeiset ajat ovat sen jälkeisiä. Minulla on vapaus toimia näin ja se riittää.

Velvollisuuksia koen perhettäni kohtaan: Minun pitää hoitaa oma osani. Käyn töissä ja maksan noita isompia laskuja palkallani. Olen läsnä lasteni arjessa, siivoan ja teen ruokaa. Koitan huolehtia, että lapset menisivät nukkumaan, heräisivät, saisivat aamupalansa ja lähtisivät kouluun. Työpaikka on hyvä ja suht turvattu - 14 vuotta KAKS:lla tulee täyteen ensi keväänä.  Velvollisuuksia on myös töissä: Tuo 14 vuotta on tuonut kokemusta, jota ei ole muilla toimipaikastani ja sitä pitäisi nyt hyödyntää osaltaan myös Uuden sairaalan suunnittelussa. Lisäksi olen koittanut perehdyttää uusia tekijöitä, koska kollegojen osalta tilanne elää. 10 vuotta kanssani samassa paikassa ollut kollega siirtyi toiseen toimipisteeseen ja hieman on syksyn mittaan tuntunut, että velvollisuudet ovat alkaneet kasautua. Tähän väliin olisi tarjolla myös isompaa pestiä, jos rahkeet riittäisi. Ja varmaan osaltaan riittäisi helpostikin, mutta olen miettinyt sitä, onko isompi palkka riittävä korvaus siitä, että työkenttä laajenee arvaamattomalla volyymillä, vaikeuttaa ehkä nykyisen toimenkuvan vapautta ja ajankäyttöä sekä työaikoja, tai aiheuttaa muuten stressiä, joka ei tee minulle hyvää. Toisaalta siis tarvitsisin ehkä pidemmällä tähtäimellä enemmän palkkaa päästäkseni joskus tällä vuosisadalla veloistani, mutta...jos hintana on esimerkiksi terveys, niin siihen en ole valmis. Kerran jo jätin päivystysvastuut, kun keho sanoi sydämen temppuilun kautta, että toi homma ei ole sulle, lopeta hyvän sään aikana.

Vastuu kaikesta on itselläni. Minun pitää kuunnella itseäni ja päättää mikä on minulle parasta. Sama koskee kaikkea mitä teen: Perhe-elämää, työtä, vapaa-aikaa, ihmissuhteita. Olen vastuussa niistä itselleni, minun on tehtävä päätöksiä, jotka tuntuvat minusta hyvältä. En voi kuunnella muita tai miettiä sitä, pitääkö minun rehkiä perseeni ruvelle jonkun muutaman sadan euron lisätienestien takia tai jättää kiinnostavien ihmissuhteiden tavoittelu siksi, ettei se ole ulkopuolisen maailman mielestä järkevää. En aio myydä vapauttani töissä tai siviilielämässä sen takia, mitä muut sanovat tai ajattelevat, vaikka se tarkoittaisi vapaaehtoista köyhyyttä tai ajoittaista paheksuntaa. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, etten ketään vahingoita tahallaan, joten pyrin aina harmoniaan ja selviämiseen. Se saattaa joskus vaatia uhrauksia niin työ- kuin siviilipuolella, mutta oikea ratkaisu asiaan kuin asiaan on yleensä se, joka tuntuu oikealta eikä väärältä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Olenkohan minä koskaan kirjoittanut vielä siitä, mitä itsenäisyys minulle merkitsee? Kansallinen, yltiöisänmaallinen itsenäisyys ei sinänsä ole minulle mikään itseisarvo; En pidä kansallisuuksia mitenkään arvotettuina toistensa ylä- tai alapuolelle, joten minun puolesta jokainen voisi kuulua maailmankansalaisten joukkoon ja unohdettaisiin se, mikä valtio on sattunut antamaan meille - yleensä syntymässä tiettyyn paikkaan ja tietyn valtion kansalaisuutta edustaville vanhemmille - kansalaisuuden. Realistisesti katsoen tämä ei tietenkään mene ihan näin, joten olen tyytyväinen, että minulle on syntymässäni sattunut tällainen arpa kuin suomalaisuus, kainuulaisuus ja Leinosten poika.

Kansallismielisyys on minulle jopa vastenmielistä siksi, että se on rajoittava, suvaitsematon ja muureja pystyttävä arvo, eikä mielestäni suoranaisesti liity itsenäisyyteen tai isänmaallisuuteen millään lailla. Itsenäisyys korostaa minun mielestäni vapautta ja isänmaallisuus ylpeyttä siitä, että oman perheen, laajemmin suvun ja vielä laajemmin asuinpaikan/maan väestön yhtenäisyys ja yhteisen hyvän vuoksi työskenteleminen kannattaa. Itsenäisyys jo sananakin kertoo, että sinulla on päätäntävalta ja itsemääräämisoikeudet, jotta voit toimia yhteisen hyvän puolesta omasta vapaudestasi tinkimättä. Isänmaallisuus korostaa jo nimessään aiempien sukupolvien luoman työn kunnioittamista ja hyväksi havaittujen perinteiden jatkamista. Kansallismielisyys kuitenkin on överiksi vedettyä itsenäisyyden ja isänmaallisuuden korostamista, joka pahimmillaan muodostuu ääriajatteluksi - aivan kuin sen äärimmäinen vastustaminenkin. Olipa sitten äärikansallismielinen tai äärimmäisen anarkistinen valtiojärjestelmän vastustaja, niin tavoite rikkoo itsenäisyyden ja isänmaallisuuden periaatteita vastaan, koska ääripäät pyrkivät rikkomaan yhteiskuntarauhaa ja täten nakertavat pohjaa siltä, mitä on itsenäisyyden ja isänmaallisuuden nimissä rakennettu (puhumattakaan ääriuskovaisista - mutta taisi tulla selväksi, että ääripäät = pipipäät). Kultainen keskitie, mutta ei keskustalainen sellainen, on tässäkin paras vaihtoehto. Demokratian nimissä on voitava keskustella ja sulkea ääriainesten vaikutusvalta pois yhteisen hyvän puolesta.

Itsenäisyys Suomessa merkitsee minulle merkittäviä vapauksia ilmaista itseäni. On hyvä, että meillä on yhteiskuntarauha ja merkittävä yhteisen hyvän kulttuuri. Vaikka yksinäisyys on meille mökkiin sulkeutujille ongelma, kuuluu meidän kulttuuriimme myös huolenpito heikommista ja se, ettei kaveria jätetä yksin. Olemme pieni ja sisukas heimojen yhteenliittymä, joka asustaa pohjoisessa kansallisvaltiossa hyvän yhteiskuntarauhan keskellä. Haasteemme tulevaisuudessa liittyvät siihen, miten muu maailma ja sen huomattavasti isommat ihmismassat tulevat meidän kohtaamaan. Rajoja ei voi panna kiinni, koska olemme riippuvaisia myös muusta maailmasta. Eristäytymällä valitsisimme kurjistumisen, mikä ei modernissa maailmassa, nyky-yhteiskuntaan tottuneille ihmisille onnistuisi vaan johtaisi kaaokseen. Yhteiskuntarauha olisi mennyttä, jos antaisimme vallan ääriaineksille, joiden mielestä yhteiskunta on liian avoin tai salliva; Sen pitää olla, jotta demokratia voi toimia.

Vallan keskittäminen harvoille ei ole koskaan hyväksi koko yhteiskunnalle ja siitä vaarallinen esimerkki on itänaapurimme, joka ei kunnioita muiden kansojen itsemääräämisoikeutta. Silti en itse lähde lietsomaan Venäjä-vihamielisyyttä, koska uhka johtuu nimenomaan siitä, miten kyseistä valtiota johdetaan ja hallitaan, ei itse kansasta, joka sitä asuttaa. En tiedä, onko itsenäisyyspäivänä tarpeellista loputtomiin korostaa itsenäisyytemme aikana käytyjä sotia Venäjää vastaan - olemmehan heitä vastaan viimeisimmän sodan hävinneetkin, emmekä silti menettäneet itsenäisyyttä, vaikka osa entisistä alueista Venäjälle nyt kuuluukin. Tiedostan kuitenkin sen, että Suomi tarvitsee Puolustusvoimat, joita ei mielestäni saa myydä Naton käyttöön, vaan vahvistaa sen perusteita niin, että se voi toimia nykymaailmassa pitämässä oman puolustuskykymme valmiina. Ydinsodan uhka on ehkä 1980-lukuun verrattuna pienempi, mutta toisaalta Venäjän ryhtyessä laajamittaisempaan sodankäyntiin Euroopassa, olisi ydinasein käyty sota jälleen mahdollinen, koska ei Venäjä yksin konventionaalisin asein voi sitä pitkällä tähtäimellä voittaa. Meidän pienen valtiomme tehtävä on itsenäisyytemme nimissä pitää yllä omaa vahvaa kansallista puolustusjärjestelmää, joka tarkoittaisi hyökkääjälle sotaa, jota ei voi todella voittaa. Toki Suomen valtion kyvyn toimia voi tuhota esimerkiksi ydinohjuksilla, mutta se ei vaikuta hyvältä ratkaisulta Venäjälle, koska tuhotun maan miehittäminen tai yhtä lailla miehittämättä jättäminen jättäisi Venäjälle vaan ikävän sissisodan mahdollisuuden ja/tai entistä epävarmemman länsirajan, jossa nyt on kuitenkin vakaa ja rauhallinen pieni Suomi.

Natoon liittymällä muodostaisimme Venäjälle lähes koko Euroopan laajuisen saartorenkaan, jolloin ydinsodan koittaessa Suomeenkin voisi aivan hyvin sataa ydinohjuksia. Voin olla väärässäkin, mutta väitän, että Nato ei pysty jäsenmaitaankaan suojelemaan, jos sota alkaa - mikään ohjuskilpi ei ole aukoton. Eikä tietysti ydinohjusten paukkuessa enää mistään järjellisestä puhuttaisikaan, joten kuka nyt on oikeassa tai väärässä, on täysin merkityksetöntä siinä vaiheessa katastrofia...

Jotta kuitenkin voisin pitää edes hitusen rauhanaatetta yllä ja toivoa siitä, että katastrofi vältettäisiin, niin väitän edelliseen liittyen, että Suomelle, suomalaisille ja koko maailmalle on parempi, että Suomen valtio ei liity militaristiseen Natoon, vaan pitää yllä oman vahvan puolustuskyvyn ja pyrkii kansainvälisessäkin politiikassa sovittelemaan, eikä lietsomaan kiistoja Venäjän kaltaisen diktatuurin tai Yhdysvaltain kaltaisen maailmanpolitiikan tempoilijan (nykyhallinto...) välillä. Ymmärrän, miksi tuollainen voi näyttää joillekin Venäjän kumartelulta ja "suomettumiselta", mutta sillä on menty jo siitä jatkosodan tappiosta alkaen ja miksi hyväksi havaittu sovittelulinja pitäisi katkaista? Ei nykylinja voi jatkua loputtomiin Venäjällä, eikä Yhdysvaltain hallinto tule loputtomiin olemaan samanlaisen sekopään vedettävänä. Status Quo voi toki rikkoutua, mutta itsenäisyytemme nimissä Suomen tehtävä ei ole rikkoa vaan rakentaa sitä. Se ei tarkoita, että Suomen valtiojohdon pitäisi myötäillä Venäjää ja hyväksyä sen aggressioita ja sotatoimia Ukrainassa tai muualla, mutta välien katkaisun sijaan - joka Natoon liittyminen eittämättä olisi - pitäisi jatkaa EU:n linjan mukaisesti neuvotellen.

Väistämättä itsenäisyyden pohtiminen johti sitten kuitenkin sota-asioiden pohtimiseen. Miksi itsenäisyyden osalta ei korosteta rauhaa? Olemme vapaa, rauhallinen, rauhanomainen kansakunta, jolla on moneen muuhun maailman kolkkaan verrattuna paljon koskematonta luontoa, puhtaita vesiä, metsiä ja tilaa asuttaa vähän enemmänkin metsäläisiä. Toki heidän on sitten sopeuduttava kulttuuriimme ja se on osalle vaikeata, minkä lisäksi epäilen, että valtiovallan haluttomuus asuttaa pakolaisia ja maahanmuuttajia (luin juuri jostain, että Suomessa odottaa maastapoistamista jopa 9000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta!) vaikuttaa yhteiskuntarauhaan todella negatiivisesti. Eikö todella voida panna resursseja siihen, että tänne tulevia ihmisiä saataisiin integroitumaan osaksi toimivaa yhteiskuntaa? Jos integroitumista ei tapahdu, niin sitten ei voi mitään, mutta kyllähän tänne vielä populaa mahtuu. En millään usko sitä, että jos ihmisille annetaan mahdollisuus, he jäisivät vaan lorvimaan ja nostamaan tukiaisia - tai tekemään rikoksia. Terveydenhuollon osalta olen sen sijaan tullut hieman skeptiseksi, että onko kaiken maailman erikoishoitoja annettava kaikille, jos ne maksavat yhteiskunnan jäsenille niin paljon, että samalla kaikkia palveluita on kurjistettava. Toisaalta sosiaaliturvaa voisi parantaa paljonkin nimenomaan kannustavampaan suuntaan ja perustulo olisi sitä enemmän kuin aktiivimalli. Itsenäisessä maassa tällaiset säädöt ovat mahdollisia ja meidän pitäisi valtiojohtoamme myöten pitää huolta siitä, että itsemääräämisoikeus säilyy niin, ettei kaikki valta valu täälläkin isoille firmoille, jotka käytännössä sanelevat sen, mitä palveluita tarjotaan kenellekin ja mihin hintaan.

Editoitu paria ajatusta selvempään suuntaan: Natsien vastustaminen ei ole mielestäni ääriajattelua vaan järkevää. Ehkä lauseet ovat nyt selkeämmin tulkittavissa: Vastustan ääriliikkeitä, jotka mm. pyrkivät ajamaan omaa asiaansa väkivaltaisesti välittämättä yhteiskuntarauhasta tai muiden ihmisten hyvinvoinnista.