C’mon You Spurs! Pitää juhlia aina, kun siihen on
mahdollisuus, olipa juhlan aihe miten pieni tahansa :)
Eilen juhlan aiheena oli
Suomen itsenäisyys ja juhlimme sitä tyttäreni kutsumina pulkkamäessä. Sen
lisäksi vanhin poikani väsäsi äitinsä kanssa Suomen lippu –mustikka-rahkapiiraan,
joka oli aivan helevetin hyvää. Miro on kyllä melekonen leipuri, siinä missä
matemaattis-luonnontieteellisesti ilmeisen lahjakas (ja muutenkin tosi ihana,
herkkä poika). Juhlapäivä oli siis varsin onnistunut!
Tänään päivä käynnistyi hitaasti. Oli hauska kuunnella
pienempien veljesten Kurun ja Aarnin leikkejä, joissa leikittiin isää ja poikaa
ja pelaamista – kotista. Samalla oli hyvä kuunnella Rebekka Karijordia kulta
kainalossa. En ole kertonut tätä monille, mutta kultani on ihan se sama kulta,
jonka kanssa poikani aikanaan synnytin. Tosin ehkä isyys on enemmän se elämän
varrella opittava juttu kuin se elämän alkuun liittyvä juttu…
Iltapäivän koittaessa Miro lähti Kurun kanssa kavereilleen
ja järkkäsi yökyläilynkin hyvän kaverinsa luo. Isin tehtäväksi jäi sitten
viestitellä omille vanhemmilleen, josko nämä olisivat sekä halukkaita että
jaksavaisia ottamaan pienempiä veljeksiä yökylään (kun en minä heitä rasittaa
halua, paitsi rakkaudella :)
jota en itse välttämättä enää ole heille tarjoamassa, nimim. ”kyl määki sitten
ukkina”). En kuitenkaan tuntenut tunkevani lapsiani isovanhemmille, kun nämä
tyypilliseen tapaan ilosuin ja ennen kaikkea –silmin ottivat vastaan hieman
vaativat lapsukaiset, joille toiselle pitäis olla toisenlaista puuroa ja
toiselle toisenlaista. Mut kun katoin Kurua ukin sylissä vääntelehtimässä ja
Aarnia touhuamassa leluilla ja mummua väsäämässä puuroja, niin tiesin, että
poijilla on maailman paras paikka olla täällä tänään!
Siirryin kotiin duunin kautta. Lupasin aiemmin, että en enää
”varastoi” alkoholia kotona, jottei tule tarve sitä sisäänsä työntää, oli syytä
tahi ei. Oli kuitenkin aika selvää, että tänään nautin hyviä oluita, olipa
seuraa tai ei. Koitin seuraa löytääkin, mutta en saanut ystävää innostumaan.
Toiselle, wanhalle, en saanut aikaiseksi viestiä. Erakoituminen on rankkaa ja
yhteydenotto wanhoihin ystäviin vielä vaikeampaa…no, mutta koska tiesin, että
siirrynpä kotiin tai kaverille, haluan nauttia tänään parasta, kävin töistä
hakemassa sinne ”varastoimani” Siperiat. Kyseessä on Suomen paras olut 2013 –palkinnon
fanien kirjoissa voittanut olut, jota myytiin 10500 pullon erä pikavauhtia (oli
sitä Kajaanin Alkoissakin pari viikkoa) ja jota on suitsutettu kaikissa
lukemissani arvioissa. Hommasin sitä aiemmin neljä pulloa duunipäivän
ruokatunnilla työpaikan pöytälaatikkoon, joista yhden nautin aiemmin ja loput
tänään. Loistava olut, imperial stout, parhaita perinteitä noudattaen, upea
suomalainen käsityöläisolut Tampereelta.
Spursin voitonhuudahduksella (tai kannustushuudolla) aloitin
ja sillä myös lopetetaan. Päädyin ostamaan netistä suomenkielisellä
selostuksella ja hd-kuvalla varustetun Sunderland-Tottenham Hotspur –valioliigamatsin
suoran lähetyksen lauantai-illan huvitukseksi. Väsäsin sikahyvät pöperöt
päivällisestä ruoasta ja paistetusta halloumi-juustosta, joita nautin Siperian,
suomen parhaimman oluen kanssa omalta sohvalta. Syliin kiipesi maailman
suloisin Orri-kissa ja kaik oli hyvin. Tosin Sunderland meni johtoon, perkele.
Ajattelin, että nyt se iski, se Jarkon jinx, että kun katson Spursin peliä,
niin ne häviää. Mutta mulla ei ollut nyt odotuksia. En odottanut jätkiltä
mitään. En ollut katsonut yhtään peliä alkukaudesta katsomani tappiopelin
jälkeen (jinx!), mutta en myöskään stressannut, lähettänyt yhtään mitään fiboja
Sunderlandin suuntaan. Niinpä jatkoin vaan rennosti matsin seuraamista. Pikku
hiljaa kävi selväksi, että parempi joukkue on häviöllä. Olihan Sunderlandin
maalikin johtunut vain siitä, että Spursin molari Lloris hieman virhearvioi
nukuttuaan koko alkumatsin ajan työttömänä. Spurs alkoi pitää palloa
suvereenisti, mutta sitä ennen tarvittiin tasoitus. Se syntyi upean vaparin jälkimainingeissa.
Kyle Walker pisti vaparin oikealta puolelta vasemmalle, jossa toinen lahjakkuus
Nacer Chadli jatkoi pallon keskelle ja kokenut puolustava keskikenttäpelaaja
(ja ensi kesänä tuleva maailmanmestari, sano minun sanoneen) Paulinho jatkoi
jalallaan pallon maaliin. Tämän jälkeen peli hetkeksi puudutti hyvin ravitun ja
Siperiaa nauttineen jalkapallofanin, joka siirtyi kuivasta suomi-selostuksesta
Moonsorrow-yhtyeen folk/pakanametallilla ryydytettyyn äänimaailmaan matsin
jatkuessa täydellä ruudulla. Väittäisin, että pystyn keskittymään paremmin
hyvän musiikin soidessa – olosuhteista välittämättä – ja näin kävi nytkin. Oli
kuin olisin seurannut taidetta, näytelmää, jossa oli vain yksi pääosanesittäjä,
Tottenham Hotspur. Jokainen joukkueen pelaaja pelasi seuraavat noin 10 minuuttia
aivan loistavasti yhteen. Ainoa turhautunut vaikutti olevan joukkueen
taiteilijapersoona Walker, joka pyysi palloa isosti elehtien, vaikka olisi
ollut paljon huonommin pelattavissa kuin muut. Sen sijaan, että kukaan olisi
roiskinut palloa, pelasi joukkue aivan käsittämättömän hienoa lyhytsyöttöpeliä
pitäen pallon omalla joukkueellaan lähes yhtäjaksoisesti 10 minuuttia. Siihen
ei mikään spugejoukkue pysty.
Jotta kukaan ei
pääsisi sanomaan, että hyvähän se on pitää palloa johtoasemassa,
muistutettakoon, että Spurs ei johtanut peliä, vaan se oli edelleen 1-1. Tarvittiin
hieman vaihtomiehenä peliin tulleen Dembelen taikuutta, tai siis sinnikkyyttä,
jotta peli saatiin taas Spursin hallintaan myös tilastojen valossa. Siihen ei
tarvittu kuin yksi tiukka hyökkäys ja hieman avustusta vastustajan
puolustukselta. Toki peli tasoittui, mutta wanhat parrat vakuuttivat useaan
otteeseen. Jermain Defoe veti kaksi kertaa tolppaan ja Aaron Lennon pelasi
aktiivisesti ollen osallisena ensimmäiseen maaliin johtaneeseen vapariin. Oli
myös loistavaa nähdä, että Michael Dawson luuti edelleen tehokkaasti Spursin
alakerrassa. Huippulahjakkuuksia vilisevästä joukkueesta vakuutti minut vaihtopelaajana
myös Townsend. Eli, vierasvoitto tiukasta Pohjois-Englannin matsista, joten
mitä muuta voi todeta kuin ”C’mon You Spurs!” Suosikkijoukkue on aina
suosikkijoukkue – niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Sama pätee myös naisiin :)
Sain muuten korruptiolahjana tänään postista (niin, posti
oli auki lauantaina, mitä vittua? sitä ei tosin tienneet muutkaan, posti oli
tyhjempi kuin koskaan ja kalju postisetä melkein hieman masentunut asiasta :D)
Laphroaig 10yo, jota en ole koskaan maistanut. Aika mahtavaa evästä, jos pääsee
palvikinkku/savustettu kinkku-assotiaatiosta yli, mutta pääseehän siitä yli,
vegetaristikin, kun muistaa, että se on vain savua, ei sianlihaa :)
”Korruptio” on aika
huono sana tässä tilanteessa muutenkin. Lähdin ihan normikeikalle KAKS:n
labraan ja siellä oli ulkopuolisen firman edustaja pulassa koneensa kanssa – se
ei lähtenyt käyntiin. Otin koneen kainaloon ja lupasin katsoa sitä samalla kun
edustaja tuskanhiessään soitteli Helsingissä olevalle kollegalleen, että
lähtiskö tämä tulemaan Kajaaniin, täällä on kone hajalla. Eli uusi kone, uusi
asennus, asentaja Helsingistä pikavauhtia lentokoneella Kajaaniin ja Kainuun
keskussairaalan laboratorioon, kone käyntiin ja sassiin! Menin koneen kanssa
tiloihimme ja lupasin katsoa sitä. Meidän konehan se ei ole, mutta toki autamme
tiloissamme toimivia yhteistyökumppaneita parhaamme mukaan. Täytyy myöntää,
että välillä autamme myös meille tutun henkilökunnan omissa
tietokoneongelmissa, mutta katson sen työajallakin tehtynä silti vain
PR-hommaksi, joka palvelee meitä pitkässä juoksussa. Eniveis, siirrettyäni
temppuilevan koneen kiintolevyn toiseen koneeseen, aloin etsiä netistä mahdollisia
korjausvaihtoehtoja. Tietty piti etsiä myös toimiva alkuperäinen Windows XP –levy
(tai sen kopio), joka ei sekään ole meidän ”firmassamme” itsestäänselvyys,
koska byrokratia on välillä aivan järjetöntä. Mulla on jotenkin semmoinen
tuntuma, että täällä meidän Kainuussa julkisella puolella ovat töissä ne
ihmiset, jotka a) eivät halua lähteä kasvukeskuksiin parempiin firmoihin
parempien palkkojen perässä, koska haluavat asua paikkakunnalla x jossain
hevonperseessä, b) ovat päässeet
IT-alalle jotenkin ihmeellisesti tai sattuman kautta tai päättäen kouluttautua
joltain toiselta alalta IT-alalle luullen, että tällä alalla on jotenkin
helpompaa tai ainakin rahakkaampaa (jota tämä ei ainakaan kunnallisella
puolella todellakaan ole) tai c) ovat niin vittumaisia ihmisiä, ettei heitä
kukaan jaksaisi yksityisellä puolella, koska siellä ei ole samanlaista
byrokratiaa. Toisaalta olen sitä mieltä, että meillä on aivan mahtava porukka,
joka tekee töitä surkealla palkalla (oman alansa yleiseen palkkaukseen nähden),
mutta silti kovalla työmoraalilla, asiakaslähtöisesti. Meillä on aina
asiakkaita, mutta jos asiakas ei halua asioida kanssamme, on hommat aika
pahasti kusellaan. Aina välillä helpparissa (joka palvelee koko Kainuuta) saa
kuulla, että sen ja sen kanssa en enää halua asioida, voiko tälle asialle tehdä
jotain. No, vähän vaikea on lähitukea korvata jostain toisesta kunnasta, jos ei
ehdi oman lähialueensa keikkojakaan hoitamaan. Äärimmäisissä tapauksissa on
mentävä esimiehen kautta, mutta yleensä aina pyrimme auttamaan. Ja se on myös
työni tärkein tehtävä.
Sain kuitenkin tätä turpeen ja savustuksen makuista
helevetin aromikasta skottilaista viskiä siksi, että korjasin yhden
ulkopuolisen vastuulla olevan koneen. Äijä oli yrittänyt korjata sitä itse
edellisestä iltapäivästä tuohon aamuun ja oli jo pikkaisen epätoivoinen. Minä
ajoin WinXPSP2-levyn korjausajossa fixboot ja fixmbr –komennot, sitten
käynnistin perään chkdsk c: /R tai jotain muuta vastaavaa, joka kesti toista
tuntia, mutta kannatti. Levy korjautui, vialliset sektorit saatiin aisoihin ja
homma pelitti. Helsingistä tilattu korjaaja voitiin perua ja KAKS:lla toimiva
Nordlab saattoi perua mahdollisesti noin 1000+ euron hintalapulla Helsingistä
tuleva asiantuntijan. Olisin häipännyt paikalta muina miehinä tyytyväisenä,
mutta Nordlabin kemisti sanoi, että nyt on kyllä Jarkko ansainnut tästä jonkun
palkinnon, tässä ei pelkkä kiitos riitä. Sanoin, että tein vaan työtäni.
Kemisti, minun työpanostani suuresti arvostava tyyppi pyysi osoitteeni ja
sanoi, että tämä tullaan jotenkin korvaamaan. Sitä korvausta olen nyt
maistellut ja tuota tilannetta muistellut. Niin pienestä ovat nuokin tilanteet
kiinni. Aina ei korjaus onnistu ”ohjelmallisesti”. Nyt kun onnistui, ei mitään
tarvinnut asentaa uusiksi. Säästin paitsi uuden kiintolevyn vaihdon, myös
käyttöjärjestelmän asennuksen, ohjelma-asennuksen, säädöt ja ties miten paljon
muuta työtä, mahdollisesti työpäivän verran ”konsultointityönä” laskutettavaa
hommaa. Välillä kuitenkin kaikki vaan hajoaa, eikä mitään saada pelastettua.
Tällöin asiakas maksaa ja me voivotellaan. Olen kuitenkin todennut, että
kiitokset ovat harvassa ja ottanutkin siksi tavakseni tulostaa kaikki sähköpostilla
tulevat kiitokset. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun sain kiitoksena
laatuviskiä postipakettina. Tuntuu siltä, että olen tehnyt jotain oikein. Ja
kaikista hienointa on silti, että tykkään työstäni ihan helvetisti. Eikä siinä
ole mikään kirosana liikaa. Se on ihan helvetin hieno duuni.
