Paljo peli?

Kollegani ja ystäväni toteaa aina hänen enemmän ja vähemmän reistailevasta terveydentilastaan puhutttaessa, että "kuolema johtaa 6-0". Siitä on muodostunut lentävä lause miehelle, jonka lapsuuteen kuului ihan riittämiin sairaalareissuja, eivätkä terveydelliset ongelmat vieläkään ole tyystin hellittäneet. Aloin miettiä yöllä nukkumaan mennessä (suurin virhe, jota väsynyt voi tehdä, muuten!), että voisiko tuota peli-filosofiaa ajatella laajemminkin ihmiselämän mittakaavassa. Ajankohtaiseksi tämän pohdiskelun tekee tietysti se, että jalkapallon MM-kisat ovat meneillään ja kuumimmat loppupelit alkamassa.


Omassa elämässäni olen myös matsannut kuoleman kanssa, vaikka en ehkä sairaalahoidossa ole joutunut virumaan, mutta kuitenkin. Sydänvaivoja on ollut riittämiin ja jos ajattelee kuuden vuoden takaista tilannetta, kun vuosituhat vaihtui ja maailma ei räjähtänytkään, niin olin silloin aika huonossa kunnossa. Sydämen rytmihäiriöt vaivasivat pahasti, dokasin liikaa, rasva- ja maksa-arvoni olivat huolestuttavat ja verenpaine korkealla, jota seurattiinkin työterveyshuollossa syksyllä 2000 useaan otteeseen. Eka puoliajalla (kyllä, "kuolematesti" näytti jossain vaiheessa, että kuolen 50-vuotiaana, joten elämäni oli kuusi vuotta sitten puolivälissä…) kuolema kyllä johti vähintäänkin sen 6-0. Sen jälkeen matsi on kuitenkin kääntynyt. Puoliajalla valmentaja kuitenkin herätteli eli kohtalo puuttui peliin ja Laura tuli raskaaksi.


Toiselle puoliajalle marssikin uudistunut joukkue ja elämä alkoi pistää kuolemalle kampoihin. Harrastin vaihteeksi liikuntaa FC Huonon riveissä, sitten Miro syntyi ja lopulta olimme niin fiksuja, että muutimme stressaavasta Helsingistä leppoisaan Kajaaniin. Peli oli jo 6-3. Sit sain elämäni tähän asti hienoimman työpaikan ja nyt mulla on vaikeasta vaiheesta – kuolema ei tehnyt ankarasta viime vuoden painostuksestaan huolimatta maalia, vaikka ajoin kolarin ja koimme vaimon kanssa erokriisin – selvittyäni jo kaksi lasta lisää. Humalassakaan en ole ollut kohta kahteen kuukauteen ja tämmöinen menohan nyt on ihan ennenkuulumatonta. Peli on tasan ja elämää edessä vielä vaikka kuinka.


Entäs nyt, ruvetako varmistelemaan tasapeliä eli tyytyä tilanteeseen vai onko tämä jo pudotuspeliä, joka ei voi päättyä tasan? Ehkä tästä mennään vielä jatkoajalle (eli yli sen 50v rajapyykinkin...), jossa nykyjalkapallossa ei enää äkkikuolemaa tunneta. Mikäli peli olisi vielä jatkoajankin jälkeen tasan, huipentuisi peli rankkareihin, joissa onnistuneet rankkarit ois onnellisia eläkepäiviä, ulkomaanmatkoja vaimon kanssa sekä lapsenlapsien kanssa vietettyjä hetkiä. Epäonnistuneet rankkarit ois vanhuuden vaivoja ja kuolema takois rankeista infarkteja ja muuta ikävää.. Mut miten matsi sitten päättyy? Ei kai tässä muuta voi ku katsoa peli loppuun!